tiistai 21. helmikuuta 2017

Kaikki Italiani







Liisa Väisänen
Kirjapaja, 2017





Kun kyseessä on Italia, on aivan mahdotonta tyytyä pintaraapaisuihin. Liisa Väisäsen Kaikki Italiani on herkullinen syväsukellus maan sielunelämään, kulttuuriin ja historiaan. Tosin: “Italialainen on italialainen vain niinä harvoina hetkinä, kun Italian jalkapallojoukkue pelaa Ranskaa vastaan.”  Ensisijaisesti hän on toscanalainen, roomalainen tai kenties sisilialainen, missä päin Saapasta kulloinkin ollaankaan. Väisäsen kirja on kiehtova matka tuohon erilaisuuksien rikkauteen. Etelästä pohjoiseen.

Matkailun ammattilaisena ja taidefilosofina Liisa Väisäsellä on laaja-alaiset taidot ja keinot tehdä kulttuurihistoriasta äärimmäisen kiinnostavaa. Tästä käy hienona esimerkkinä Venetsia-osuudessa Markuksen kirkon kiehtova tarina ja itsensä Markuksen jännittävät seikkailut. Kun joskus pääsen matkustamaan paikan päälle ja ihailen kirkkoa, tulen varmasti muistamaan Pyhän Markuksen viimeistä matkaa – ja sianruhon. Vaikka ei olisi koskaan käynyt Venetsiassa, Väisänen kertoo nähtävyyksien taustalta yksityiskohtia, jotka suorastaan porautuvat mieleen ja kietoutuvat lukijan mielessä mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi. Rinnalle nousee käsityksiä sen ajan ihmiskuvasta ja hallitsijoiden mahdista; eipä ollut hääppöinen Piazza San Marcon maurilaisen kellotornin suunnittelijankaan kohtalo. Onnistuneesta työstä palkittiin kielen katkaisulla ja lopulta sitäkin radikaalimmin.

Katolinen kirkko, ennen ja nyt, on kirjassa vahvasti läsnä. Onhan maa kehittynyt pyhiinvaellusreittien varrelle ja Vatikaani sijaitsee keskellä Italian pääkaupunkia, Roomaa. Paavien aikajanalle mahtuu monenlaista velikultaa, mutta Paavi Franciscuksen ajatusmaailmaan todella viehätyin.

Liisa Väisänen asui Italiassa 20 vuotta ja noina vuosina hän kävi Italian jokaisessa maakunnassa. Historian lomassa hän kertoo maan elämänmenosta omien kokemustensa kautta. Moni asia jaksaa häntä yhä ihmetyttää, ei siis ole pelkoa, että valmista tulisi vuosikymmenten tutustumisellakaan Italiaan.

Päällimmäisin ajatus kirjasta on, että se on rakkaudella tehty. Italiaan matkaajan kannattaakin unohtaa suppeat, luettelonomaiset matkaoppaat – tai ainakin aloittaa tästä. Ja antautua Italialle kaikin aistein, maistaa Bolognan ruoka, kulkea nuoren Michelangelon matkassa ja tavata kaikkien aikojen suurin nero, Leonardo da Vinci. Ehkä opiskella italialaisen veropolitiikan alkeetkin. Jännittävää, ainutlaatuista matkaa!

Julkaistu Kirjavinkeissä 21.2.2017

http://www.adlibris.com/fi/kirja/kaikki-italiani-9789522886101




2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Oi, Italia. Pitäisi suunnata sinne taas joskus. Kerran olen teini-ikäisenä käynyt matkalla pienessä kylässä. :) /Tiia

    VastaaPoista