lauantai 11. helmikuuta 2017

Joka hetki olemme yhä elossa






Tom Malmquist
S&S, 2017




I varje ögonblick är vid fortfarande vid liv

Alkuteoksen kauniissa ja lohdullisessa nimessä on hyvä viivähtää hetki ennen kaaosta. Meillä on tämä hetki, sinulla ja minulla. Päivän silmänräpäyksiä ei tohdi kukaan enää illalla laskea; koti tuoksuu puhtaalta siivouspäivän jälkeen, pyykit kuivuvat, ruokaa on laitettu huomisenkin tarpeiksi. Kaikki on mennyt käsikirjoituksen mukaan. Sitä voisi hetken luulla, että näitä lauantaipäiviä riittää loputtomiin, että aina on näin.

Myös Tom ja Karin ovat eläneet noita arkisentavallisia päiviä ja esikoislapsen odotuksen erityistä aikaa. Kirjan tapahtumat käynnistyvät kuitenkin sairaalassa. Karinin vointi on heikentynyt niin rajusti, että hänet viedään tehovalvontaosastolle. Lääkärit epäilevät keuhkokuumetta tai veritulppaa. Lopulta diagnoosiksi tarkentuu akuutti leukemia. Raskaus vie liikaa Karinin voimia, joten lääkärit päätyvät pikaiseen keisarinleikkaukseen. Karin nukutetaan ja kytketään hengityskoneeseen. Vauva on viikon vanha, kun hänen äitinsä kuolee. Viimeisenä ja ainoana lahjanaan Karin ehtii antaa lapselleen nimen: Livia.

Kirjan dramaattinen aloitus kosketti syvältä. Malmquist kuvaa osuvasti katastrofin rattaisiin joutuneen omaisen osaa sairaalamaailmassa. Tunsin hänen sanoittavan osittain omakohtaisia kokemuksia siitä, miten kerrasta muuttunutta arkea on elettävä hetki hetkeltä eri osastojen, eri hoitojen, eri lääkäreiden ja diagnoosien virrassa. Siinä kaikessa on niin "sisällä" ja kaikki energiat ovat siihen kytkettyinä, että edes pelolle ja ahdistukselle ei ole täysimittaisesti tilaa. Shokkihoito suojaa ja pitää pystyssä. Rakas ihminen on vielä siinä, vaikkakin kipeänä ja hauraana, hetket ovat vielä yhteisiä. Kaikki olennainen tiivistyy sairaalasängyn ympärille, muu maailma on harmaarajaista taustaa. Priorisointi on automaattiohjauksella, kaikki tarvittava on käden ulottuvilla, tässä ja nyt.

Ja sitten kun Karinia ei enää ole, hän on yhä läsnä kaikessa. Aivan kuten Tom on sisällyttänyt kirjaansa heidän yhteistä aikaansa, aivan kuten hän sanatarkasti kuvaa sanomisia ja tekemisiä. On muistot, joita kerrata. Hän kuvaa koskettavasti tuota aikaa, jolloin omituisessa sumussa ja turtuneisuuden tilassa on aloitettava uudenlainen arki yksin lapsen kanssa. Väsymys, silti vahva sinnittely hetkestä toiseen, kun ei vaihtoehtojakaan ole. Viereltä katsojan ja lukijan mielestä elämä pettää Toimin ja Karinin kohtuuttoman pahasti, mutta nyt ei ole viranomaista eikä muutakaan tahoa, jolle reklamoida. Että eihän elämä näin saa mennä, tämä ei ole reilua. Ja silti juuri tämä kaikki tapahtuu, monesti ja monissa muodoissa - ja yhä vain elämä jäljelle jääneille voittaa. Jossakin muodossa.

Tietynlainen miehinen suoraviivaisuus kuljettaa tarinaa parhaimmin, vaikka koko tunteiden kirjo on kyllä läsnä - tai syntyy vähintäänkin lukijan mielessä. Ja mielen päällä paino, tieto siitä, että tämä on totta. Kirja perustuu Tom Malmquistin omiin kokemuksiin. Nuori mies menettää rakkaansa ja kaikki ne yhteiset hetket, joina seurata yhteisen tyttären elämää. Miten sellainen elämä kirjoitetaan uusiksi? Lukijana jään ymmälleen. Vahva lukukokemus, jota en osaa kategorisoida tai vertailla mihinkään lähiaikoina lukemaani. Tuntuu kuin yrittäisi sulkea ylipakattua matkalaukkua, kirjan suuret elementit eivät ole mahtua kansien väliin. Suurta surua ja samassa hetkessä ainutlaatuinen syntymän ilo. Elämää ja kuolemaa. Miten nöyräksi menetyksen mahti voi ihmisen painaa, ja miten sitkeä ihminen silti lopulta on. Selviytyjä.

4 kommenttia:

  1. Olen kuullut tästä monenlaista kommenttia, vielä odottaa omassa hyllyssä. Mielenkiinnolla odotan! :)

    VastaaPoista
  2. Ja minä odotan kommenttejasi tästä, Krista. Sain kirjan ennakkokappaleena ja luin sen jo hyvän aikaa sitten. Nyt viikkojen jälkeen oli erikoista palata kirjan pariin bloggausmielessä; painava tunne laskeutui sydänalaan pelkästä kirjan kääntelystä käsissä. Aiheestaan huolimatta tämä ei ollut minulle mikään nyyhkykirja.

    VastaaPoista
  3. Kylläpä kirjoitat hienosti Malmquistin esikoisteoksesta. Minä pidin kirjasta todella paljon. Vaikka se on aiheeltaan raskas, on siinä myös jotain lohdullista ja kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentistasi, Jonna. Ehkä se on juuri tuo rehellisyys, joka niin puhuttelee. Tästä jäi myös tunne, että kirjailija on ihmisenä niin vahvasti läsnä, ei pelkästään hänen tarinansa ja kokemansa.

      Poista