Tankkien kesä

Sirpa Kähkönen
Otava, 2016



Luin Tankkien kesää jo siinä vaiheessa, kun Finlandia-palkinnon ehdokkaat julkistettiin. Tämä kirja oli yksi ehdokkaista ja Graniittimieheen ihastuneena osasin odottaa paljon myös tältä kirjalta. En tarvinnut odotuksissani pettyä, vaikkakin toivoin kyllä, että olisin lukenut Kuopio-sarjaa ihan järjestyksessä. Väliasemaltakin voi kyytiin hypätä, mutta parasta tuntumaa en näin henkilöihin saanut. Lievä vieraus jäi vaivaamaan sen verran, että ehkä nyt on mentävä takaperin puuhun...

Toisaalta Tankkien kesässä oli myös valloittavaa tuttuutta heti alkumetreiltä: Kuopion kadut ja ennen kaikkea savolaisuus. Vaikka aika oli toinen, tunsin heti olevani kotona kirjan sivuilla.

Eletään elokuuta 1968. Vuotta muistetaan "hulluna vuotena" Euroopassa - eikä kuohunta rajoittunut edes rajoittunut meidän maanosaamme. Toisaalla oli Vietnamin sotaa, Kiinan kulttuurivallankumousta, Che Guevaran kuolema, mellakointia monissa maissa. Opiskelijaradikalismi aaltoili levottomana ympäri Eurooppaa. Syrjäisempään Kuopioonkin uutiset kirivät, milloin DX-kuuntelun, milloin lehtien ja televisiokuvan myötä. Kovin läsnä on vielä sota, joka vei miehiltä vuosia rintamalla, jätti naiset pärjäämään kodin arjen kanssa ja jätti monen vaille lapsuuden ja nuoruuden huolettomuutta. Kuumassa ja kauniisa kesässä velloo väsymys, joka vielä vaivoin kannattelee "akitaation ihmettä." Vieläkö löytyy uskoa kommunismiin ja vallankumoukseen, kun neuvostotankit vyöryvät Tsekkoslovakiaan?

Juho Tiihonen, arkkitehti, palaa Helsingistä Kuopioon, hautajaisiin. Muistoissa ja tuoksuissa on vielä kerran taaksejätettyä, jota kaupunkikuvan muuttuminen on hautaamassa alleen. Puutalot saavat lähteä, tilalle on luvassa elementtirakentamista.

Tarinan hellyttävin hahmo on ilman muuta pieni Hilla-tyttönen. Hän on jäänyt vanhusten huomaan Kuopioon, kun äiti on lähtenyt Ruotsiin. Hilla  nappaa aikuisten puheista osia ja selittää ne lapsenmielellään, kuten hän selittää iseäänkin: Minä en tykkää olla semmoisissa, missä on pelkästään aikuisia, Mutta semmoisissa minä joudun monesti olemaan, koska minä olen vanhojen hoidossa. Minä en ikinä sen takia opi soppeutummaan toisten joukkoon, sen sanoi yksi täti keinupuistossa minulle. Hillan kaverina on vanhojen lisäksi oma mielikuvitus, kun lapsikavereita ei oikein ole. Leikeissään Hillalla on ukilta saatu venäläinen puunukke, jokutuska. Pinkka makulatuuripaperia ja lyijykynä tarvitaan tulevaisuuden suunnitteluun: silloin Hillasta tulee avaruuslentäjä.

Niin monta hyvää tyyppiä, joilta haluan kysyä: Mitä oli ennen tätä sopeutumista ja mukautumista? Miten aatteen vala vei miestä mennessään ja kannattiko? Miten pelata yhteen jäljelle jääneillä palikoilla nyt rauhan aikaan, juuri tässä yhteisössä ja saako turhaksi käyneen koskaan revittyä pois itsestä? Tavataan aiemmissa Kuopio-sarjan kirjoissa, Tuomen suku ja Tiikkaiset.