tiistai 17. helmikuuta 2015

Erikoisjoukot iskevät ensimmäisinä






Erikoisjoukot iskevät ensimmäisinä
Markku Salomaa



Docendo,
2015



Niin mukavaa kuin se ahkeralle lukijalle olisikin, aina ei voi jäädä kellumaan fiktiivisen kerronnan varaan ja uskoa tarinoiden onnellisiin loppuihin. "Maailma on totta, on,on", vakuutti aikaa sitten Pelle Miljoonakin. Heitin itselleni haasteeksi lukea valtiotieteen tohtorin ja Euroopan sotahistorian dosentin, Markku Salomaan uutuuskirjan Erikoisjoukot iskevät ensimmäisinä. Osittain se oli halua heittäytyä itselle tuntemattomaan, mutta sitäkin enemmän mielenkiintoa ymmärtää asioiden taustaa. Mausteena oli vielä ripaus sivustaseuraajan olotilaa, jonka ajoittain itsessäni tunnistan perheen ainoana naispuolisena jäsenenä. Tai no, onhan meitä nykyisellään kaksi - mutta koiraa ei kovin syvältä hetkauta miehen ja poikien keskenään käymät "teknisemmät" keskustelut tai armeijamuistelot.

Uutisia maailmalta leimaa epävakaus ja tilanteet saattavat kärjistyä nopeasti  konflikteiksi. Turvallisuustilanteen muutokset heijastuvat Suomeenkin, kuten tapahtumat Ukrainassa ovat osoittaneet. Pelkät uutisotsikot eivät riitä kertomaan asioiden taustaa ja koko sitä ongelmavyyhteä, joka pohjaa pitkälti myös historiaan. Entä kaikki se strateginen suunnittelu, joka tapahtuu äärimmäisen salassa ja josta tiedämme ehkä vasta onnistuneen tai epäonnistuneen operaation jälkeen?

Markku Salomaa kertoo kirjassaan erikoisjoukkojen tunnusomaisita piirteistä, tavoitteista ja toimintatavoista. Asianharrastaja poimii kirjasta hyvin yksityiskohtaistakin tietoa muun muassa sotilaiden määristä, aselajeista ja koulutuksesta. Itse ohitin nämä osuudet kevyellä vilkaisulla, Sen sijaan keskityin kirjan tietoantiin terrorismin vastaisesta taistelusta ja arabimaailman vaikeasti ymmärrettävästä tilanteesta. Myös Venäjän osuus kirjassa on painava suomalaisesta vinkkelistä nähtynä.

Kirja palauttaa mieleen monta uutista menneiltä vuosilta. Yksi kirjassa kuvatuista operaatioista on Osama Bin Ladenin surmaaminen Pakistanin vuoristossa. Se ei todellakaan jätä epäselväksi erityisjoukoilta vaadittavaa fyysistä ja psyykkistä sietokykyä.

Markku Salomaan kirja on hyvin ajankohtainen. Eri maiden erikoisjoukot on käsitelty erikseen omissa luvuissaan niin, että niihin - ja samalla maan poliittiseen tilanteeseen ja haasteisiin - on helppo palata myöhemminkin. Vaikka kyseessä on hyvin spesifi tietokirja, juuri sen ajankohtaisuus tekee siitä mielenkiintoisen laajemmallekin lukijajoukolle.  Kirja on saatu arvostelukappaleena, kiitokset Docendolle tästä tietopaketista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti