perjantai 13. helmikuuta 2015

Älä tähti putoa






Älä tähti putoa
Marja-Liisa Heino



WSOY, 2015




Jännitystä elämään - mutta ei "kenolla millä hyvänsä", sillä television väkivaltakohtaukset aiheuttavat minussa akuutin hylkimisreaktion. En halua katsoa viimeisiä elon nytkähdyksiä ammutussa ruumiissa, saati sitä kun suolen pätkiä kerätään kadulta. Luettuna tekstinä samat kohtaukset tulevat jotenkin suodatetusti. Ja huomaan yhä enemmän suutautuvani näihin naisten kirjoittamiin dekkareihin, joissa päällimmäiseksi nouseekin kunnon vyyhti henkilöpsykologiaa ja yhteiskunnalliset olot rikoksen taustalla. Marja-Liisa Heinon Älä tähti putoa on dekkari, jossa rikoksella on vain sivurooli - ja silti se jättää kirjan täydeltä selvitettävää.

Alkuvuoden luetuissa korostuu monikulttuurisuus. Se on toki pitkälti omien valintojen ohjaamaa, mutta tarjontaakin on ollut kiitettävästi. Se sai tarttumaan myös tähän Heinon romaaniin, vaikka en aiemmin hänen kirjojaan ole lukenutkaan. Tapahtumapaikkana on pieni suomalainen pikkukaupunki, kadoksissa on iranilaissyntyinen muslimlityttö Tara Farahani. Heti kirjan ensimmäisessä luvussa rikosylikonstaapeli Karli Eerola etsii kummityttönsä käsiinsä ja kyselee tältä Tarasta, joka on kummitytön kanssa samalla lukioluokalla. Seuraavaksi Eerola onkin jo jututtamassa Taran vanhempia, paikalla on myös Taran veli Kia.

Karli Eerola on poliisiksi mielenkiintoinen tapaus. Hän on ensimmäinen tapaamani romanietsivä ikinä. Uskonnollisen vakaumuksensa mukaisesti hän lukee illalla Raamattua ja käy polvilleen sängyn viereen lukeakseen iltarukouksen. Kirjassa on paljonkin romanien tapoihin viittavia kohtia ja ne olivatkin itselleni aivan uutta tietoa romanien tapakulttuurista. "Veitsi oli käynyt epäpuhtaassa paikassa, se pitäisi heittää roskakoriin, mutta hän nosti veitsen ylös, huuhtoi tiskialtaassa, silloin tiskiallas muuttui likaiseksi, hän laittoi veitsen kaappiin, epäpuhdas veitsi saastutti nyt kaapin, hän leikkasi leipää, laittoi leivän koriin, laski korin pöydälle; leipä mätäni suuhun, kori ja pöytä kelpasivat enää polttopuiksi." Heino ei turhia selittele tapoja, lukijan on oivallettava ne itse ja ehkä haettava lisää tietoakin aiheesta. Minun mielenkiintoni kirja ainakin onnistui herättämään ja Google jakoi auliisti informaatiota ja ahaa-elämyksiä Eerolan suhteen. Toivoin vain, että olisin ennen tätä lukenut jo Heinon romaanin Astuit väärään autoon, jossa Eerolan taustaa ehkä esitellään paremminkin. Tuo puute lienee suhteellisen helppo korjata, vaikkapa seuraavalla kirjastoreissulla.

Eerolan lisäksi jonkin verran näyttämölle pääsevät hänen kollegansa poliisiasemalta, ennen kaikkea Siltaharju. Jos ei muuten, niin ainakin televisio on viime aikoina tehnyt selväksi, miten tiiviisti pareina poliisityötä tehdään. Aseman ilmapiiriä ja kollegiaalisia suhteita on kirjassa kuvattu syvältä ja läheltä. Samoin mielenkiintoista on pinnan alla kytevät turhautumisen tunteet, joita ei ammatin puolesta kuitenkaan ole suotavaa päästää pintaan: "Tämä nykymeno kun oli sellaista että piti vain olla kontillaan kulttuurintuojien ja vapaa-ajattelijoiden edessä, Siltaharju viritteli. Poliisi saattoi joskus toimia väärin, mutta oliko sitä muka pyydettävä anteeksi. Kuinka pitkälle näiden piipertäjäryhmien lellimisessä mentiin, kohta ei olisi virkavallan uskottavuudesta mitään jäljellä." Voi hyvin kuvitella, että virkavuosien myötä aineksia kyynistymiseen on paljonkin tarjolla poliisin työssä. Eerolan lisäksi Siltaharjuunkin tutustuisi mielellään lisää. Mistä muuten tulee tämä sukunimillä pelaaminen, jotenkin armeijameininkiäkö?

Kirjaan on kudottu monenmoista raitaa, paljon elementtejä. Henkilökuvat erilaisine kulttuuritaustoineen ja valtavirrasta poikkeavine ulkopuolisuuden tunteineen ovat tämän kirjan suola ja sokeri. Erityisesti kirjan keskeiset henkilöt tasapainottelevat joko sukunsa ja kulttuurinsa paineiden keskellä ja poliisien elämää määrittävät vahvasti myös ammatista nousevat vaatimukset. Ja vielä pitäisi Tara Farahaninkin kohtalo selvittää, vakavaksi vetää. Hoitakoot poliisit sen, lukija nauttii vaan.

Kirja on saatu arvostelukappaleena, kiitokset kustantajalle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti