torstai 20. marraskuuta 2014

Krokotiilin keltaiset silmät




Krokotiilin keltaiset silmät
Katherine Pancol



Bazar,
2011







Katherine Pancolin kirjoista sain vinkkauksia niin monelta taholta, että aloin jo itsekin ihmetellä, kuinka yleensä olin onnistunut olemaan huomaamatta kokonaisen trilogian ilmestymisen. Kun sitten sain luettavakseni Pancolin kirjan Mimmit, ryhdyin aikomuksista tekoihin ja hain myös tämän värikäskantisen järkäleen kirjastosta. Kirja lennähti kiireellisyyslistan kärkeen saman tien, sillä sen pohjalta ilmestyvä elokuva tulee ensi-iltaan jo ensi viikolla. Halusin kokea tarinan ensin luettuna. Kirjassa on lähes 700 sivua, siispä - Allez, dépêche-toi!

Kirjan sivuilla on väkeä kuin pienessä kylässä. Tapahtumien miljöö tosin on Pariisi ja tilanteen niin vaatiessa sieltä pyrähdetään maailmalle... Lontooseen, Keniaan, New Yorkiin. Runsaslukuinen henkilöjoukko oli suhteellisen helppo omaksua, koska olin suuren osan heistä tavannut jo Mimmit -kirjassa. Sinunkauppoihin olisi päädytty ihan ilman entistä pohjaakin, sillä tarina vei kyllä mennessään heti alkumetreiltä. Pancol ei pihtaile ja kirjan henkilöiden kohtalot pulpahtelevat rönsyinä vuorotellen esiin. Ne kietoutuvat toisiinsa ja laajenevat joka ilmansuuntaan. Koko ihmissuhteiden kirjo on mankelissa; sisarsuhteet, parisuhteet ja lasten ja vanhempien väliset suhteet. Värikäs vaan ei sekava soppa.

Sisarukset Iris ja Joséphine saavat keskeisen roolin tarinassa. Joséphinen osaksi tulee yksinhuoltajan arki ja vaikeudet, Iristä vaivaa elämän tarkoituksettomuus yltäkylläisyyden keskelläkin. Heillä on yhteinen projekti, joka ei täysin kestä päivänvaloa. Mutta kuten oikeassakin elämässä, salaisuudet eivät tahdo pysyä ja niitä tullaan livauttaneeksi tai lähipiirin Scherlock Holmesit pääsevät jäljille sanattomistakin vihjeistä. Sisarukset lähtevät hankkeeseen hyvin erilaisin motiivein ja erilaisista lähtökohdista ja se muuttaa molempia. Ennen kaikkea Joséphine kasvaa kirjan aikana ja alkaa nähdä itseään toisin.

"Olen tajunnut, ettei onnea saa elämällä pientä harmitonta elämää, tekemättä virheitä, pysymällä aloillaan. Onni on sitä, että hyväksyy taistelun, ponnistuksen ja epäilyn, onni on sitä, että kulkee eteenpäin ja ylittää kaikki esteet."

Krokotiilit eivät suinkaan uiskentele tarinaan Seinen rannoilla. Lähdetään kauemmaksi, Afrikkaan. Joséphinen aviomies, Hortensen ja Zoén isä, Antoine lähtee rakentamaan uutta elämää Mylène kainalossaan. Krokotiilit osoittautuvat haasteellisiksi eläimiksi monella tapaa. Ensin ajattelin, että krokotiilit ovat kirjan symbolisia "mörköjä", teemoja joita kirjassa käsitellään suht kevyeen sävyyn niin rankkuudesta huolimatta. Lueskelin sitten hieman tekstiä krokotiileistä ja eläimet saivat muitakin ulottuvuuksia kuin pelottavat leuat. Lintujen ohella ne ovat dinosaurusten lähimpiä sukulaisia ja edustavat siis pientä ikuisuutta. Ne liikkuvat niin maalla kuin vedessäkin ja kokonsa ja leukojensa puolesta ovat kunnioitettavan jyrääviä yksilöitä. Mutta mielenkiintoisinta oli kuitenkin se havainto, että krokotiileillä on veressään luontaista antibioottia ja ne pystyvät toipumaan pahoistakin haavoista ja tulehduksista sen avulla. Kuten Mimmeissä, tässäkin Pancolin kirjassa nimenomaan naiset ovat tarkan kuvauksen kohteena oikkuineen kaikkineen. Kenties näissä naisissakin on annos krokotiiliä kun he puskevat vaikeuksien läpi ja pääsääntöisesti selviävät. Mistäpä muualta kuin sisimmästään ja toistensa tuesta he yleensä sen voiman kaivavat.

Antoine, vauvakuumeinen Marcel, Philippe, Gary... Ei kirjan mieshahmotkaan mitään pahiksia ole. Heikkoja ja inhimillisiä, joskus aika epämääräistenkin haaveiden vietävissä. Heihin tutustuessaan kannattaa varata aikaa ja kurkistaa myös päällimmäisen sermin taakse. Naisen ymmärrystä he vaativat kirjassakin paljon.

En voi sanoa, että olisin ahmien edennyt tätä kirjaa. Se vei tasaisen miellyttävästi mennessään ja kirjan henkilöihin ehti kiintyä. Heidän kohtalonsa jäi askarruttamaan ja ilman muuta haluan lukea lisää, mieluummin nyt heti ensimmäisen osan jatkoksi. Tällaisesta leppoisasta viihteellisyydestä jää hyvä mieli ilman kummempia suuria tunteita.

"Myöhemmin hän oli ihmetellyt, kuinka monesta kulmasta ihmistä saattoi katsoa ja mistä tiesi, mikä kulma oli oikea. Entä jos tunteet tiettyä ihmistä kohtaan muuttuivatkin sen mukaan, mistä kulmasta häntä katsoi?"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti