tiistai 4. marraskuuta 2014

Jesse Vauhtikoira




Merja Jalo & Marvi Jalo
Jesse Vauhtikoira



WSOY,
2014





Syksyn luettuihin on sisältynyt paljon draamaa ja suuria tunteita, maailmanlaajuisesti merkittäviä tapahtumia, jotka hipovat ihmisen käsityskykyä. Siksipä rankemman lukemisen rinnalla halusin tehdä aikamatkan menneeseen. Lapsuuden kesiin, jolloin kirjastoauton pysähtyminen koulun kentällä oli viikon kohokohtia. Luettavan löytäminen ei silloinkaan ollut vaikeaa ja mukaan tarttui muhkea pino kirjoja, joista päällimmäisenä tulee mieleen seikkailut Viisikon tyyliin ja hevoskirjat. Siskokset Merja & Marvi Jalo ovat tuttuja nimiä jo tuolta ajalta ja halusin kokeilla, miltä heidän tekstinsä tuntuisi nyt aikuisena. Uskomatonta, että heiltä edelleenkin ilmestyy kirjoja tiuhaan tahtiin.

Jesse-sarjaa on ilmestynyt jo peräti parisenkymmentä kirjaa. Kirjan hahmot ovat lukijakunnalleen jo tuttuja ystäviä. Parhaat ystävykset Jenna ja Hannele viettävät aikaa yhdessä ja koirat ovat kaikessa mukana. Kultainen noutaja Jesse on Jennan koira ja uskollinen vahti, tytöt myös toimivat koulun jälkeen dogsittereinä. Tyttöjä kummastuttaa Eetun käytös; miksi poika on yht'äkkiä menettänyt mielenkiintonsa Jennaan?

Touhukas Elsa järjestää jännitystä tyttöjen elämään voitettuaan Meripäiviltä voimakastehoisen perämoottorin. Seuraa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Veneiden ympärillä tapahtuu myös outoja, sillä varkaat iskevät Turun pienvenesatamaan.

Jesse Vauhtikoira on pikkuhauska välipala kirjojen ketjussa aikuisellekin. Se on helppolukuinen, mukaansa tempaava ja vauhdikaasti etenevä. Kirjassa on selkeä juoni, jota pienet - milteipä luvun mittaiset seikkailut - seikkailut rytmittävät. Erityisesti kuvaukset Elsan tempauksista ovat hupaisia. Tapahtumien taustana on tutun turvallinen, suomalainen ympäristö ja tavalliset elämänympyrät koulupäivineen ja koiranulkoilutuksineen. Nykyisin ilmestyviä nuortenkirjoja leimaa hyvin usein fantasia, demonit ja yliluonnolliset tapahtumat. Jesse Vauhtikoira on hellyttävän viaton kirja, jossa ei kiroilla eikä örvelletä. Koiria hoitavat tytöt ovat vielä maailmantuskalta ja nuoruuden kivuiltakin turvassa. Mainiota, jotenkin ajatonta - arvaanko oikein, että Jessensä lukeneet ovat jo odottaneet malttamattomana koiran uusia seikkailuja?

Kirja on saatu arvostelukappaleena WSOY:ltä.

2 kommenttia:

  1. Kiitos, kun kävit meidän blogissa. Nämä Jesse -kirjat on ollut veljentyttöni suosikkeja :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anna kommentistasi ja oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua! Ihan hauska lukea välillä tällaistakin, "ei niin oman ikäistä" ja toisaalta muistella hetki omia lapsuus- ja nuoruusaikoja. Ajatuksena on lukea ja esitellä täällä seuraavakin Jesse :)

    VastaaPoista