torstai 19. lokakuuta 2017

Perintötila






Anne B. Ragde
Tammi, 2017





Luin Neshovin suvusta kertovan Berliininpoppelit -trilogian muutama vuosi sitten yhteen menoon. Perhedraama jäi mieleen kiehtovana lukukokemuksena ja tuntui haikealta jättää tutuksi tulleille kirjan hahmoille jäähyväiset päätössanojen myötä. Nyt Neshovin veljekset ja kumppanit tekevät kuitenkin comebackin, ainakin yhden kirjan verran.

Ragde tuo henkilönsä niin juohevasti näyttämölle heti kirjan alussa, että trilogian tapahtumat on helppo palauttaa mieleen. Tormod on hoivakodissa neljättä vuottaan. Vekkuli homopari Erlend ja Krumme elävät rinnan omaa parisuhdettaan ja lapsiperhe-elämää. Kaikki kunnia heille siitä, että he jaksavat pitää keskinäistä hellittelyään ja keskustelua yllä lastenhoidon ohessa. Hautausurakoitsija Margidollekin on vuosia karttunut lisää ja työhön on tullut uusia paineita, joiden keskellä hän sinnittelee eteenpäin. Onhan hän vähän synkkä ajattelija, mutta samalla myös hyvin vaikuttava ja ammattinsa timantiksi hioma hahmo.

Trilogian suurten tunteiden maatila on yksinäisyydessään pimeä ja rapistunut, pellot on vuokrattu pois. Torunn, josta isä toivoi työnsä jatkajaa, on toisaalla turhautunut ja onneton parisuhteessaan. On aika tehdä uusia suunnitelmia. Onko nyt kulunut tarpeeksi aikaa, jotta Torunn on valmis kohtaamaan kaiken sen rikkinäisyyden ja kaikki ne traumat, joita kerran pakeni?

Perintötilan tunnelmassa on paljon samaa surullista virettä kuin Berliininpoppelit -trilogiassakin. Mutta kuten alkuteoksen nimestä voi päätellä – alltid givelse – aina on mahdollisuus myös ymmärtämiseen ja anteeksiantoon. Vaikeneminen sulaa pikkuhiljaa parempaan kommunikointiin. Jos ja kun tulevaisuus näyttää valoisammalta, niin olisipa hienoa lukea vielä lisää suvun vaiheista!

Julkaistu Kirjavinkeissä 18.10.2017

tiistai 10. lokakuuta 2017

Läpivalaisu - Pitkät jäähyväiset alkoholille




Riitta Castrén
Gummerus, 2017






Riitta Castrén eli menestyvän uranaisen elämää ja suhtautui työhönsä toimittajana intohimoisesti. Työ loisti tärkeyslistan ykkösenä ja olemisen stabiilina, luotettuna elementtinä. Kun elämässä tapahtui liikaa muutoksia ja paineet kasvoivat liian suuriksi, sosiaaliset ja nautinnolliset viinihetket vaihtuivat yksin tissutteluksi. Tunnollinen suorittaja ja herkkä selviytyjä ei enää jaksanut kannatella taakkojaan vaan turvautui alkoholin lohtuun.

Niin tavallinen tarina, ja silti jokaisella omanlaisensa ja oman henkilöhistoriansa muovaama. Kaksi ihmistä Castrénin lähipiirissä sairastui vakavasti. Työpaikalla tapahtui isoja muutoksia ja lopulta Castrén sai potkut. Menetykset kävivät ylivoimaisiksi ja katkeruus valtasi mielen. Viinilasillisten määrä kasvoi kuin huomaamatta, mutta se ei alakuloa enää parantanut – päin vastoin. Pelko fysiikan pettämisestä sai Castrénin hakemaan apua viime hetkellä. Lääkäri teki selväksi, että maksa ei kestä enää tippaakaan alkoholia. Alkoholi oli naukannut elämästä myös kohtuuttoman suuren siivun iloa, unelmia, arjen tärkeitä rutiineja. Kun olo on kuin kuoleman kielissä, juominenkaan ei enää maistu.

Toipuminen on pitkä prosessi, jota Riitta Castrén kuvaa nöyrästi ja rehellisesti. Ei ole kyse vain korkin kiinni kiertämisestä ja kiinni pitämisestä, vaan syvällisestä matkasta itseensä – sisimpänsä läpivalaisusta. Lapsuudesta, minähistoriasta, tehdyistä valinnoista ja niiden motiiveista. Omien vanhempien valinnoista ja motiiveista niiden takana. Jos kirjan alkuosa näyttää sen, miten helppoa on luiskahtaa kohtuukäyttäjästä alkoholismiin, niin loppuosa lohduttaa armollisuudellaan – elämän luonteeseen vain kuuluu laittaa meidät aika ajoin polvilleen. Silti vuosienkin vinoon menon jälkeen kurssia voi korjata, katkeruudesta voi päästää irti ja useimmiten apuakin on tarjolla.

Tätä kirjaa voin sydämestäni suositella kaikille henkisestä kasvusta ja selviämisestä kiinnostuneille. Minua Riitta Castrénin elämänkäsitys puhutteli suuresti, lukijana on helppoa aistia lämmin ja herkkä, elämää rakastava ja sen mysteereitä kunnioittava ihminen tekstin takana.

Julkaistu Kirjavinkeissä 10.10.2017

maanantai 11. syyskuuta 2017

101 Very Finnish Problems






Joel Willans
Gummerus, 2017




Talvi yllättää suomalaiset joka vuosi, mutta ulkomaalaiset yllättyvät Suomessa paljon muustakin kuin ensimmäisistä talvikeleistä. Tim Walkerin viime vuonna ilmestynyt Lost in Finland kertoi amerikkalaismiehen asettumisesta Suomeen, nyt Joel Willans tarjoaa meille brittinäkökulmaa – ja kas, kirjojen teemat ovat hyvinkin yhteneväiset. Willans osoittaa kirjansa selviytymisoppaaksi ulkomaalaisille, mutta arvatenkin tätä kirjaa lehteillään ahkeraan myös ihan suomalaisin kätösin. Itse ainakin tunnustan heti kättelyssä uteliaisuuteni ja halun tietää, mitä noinkin pitkä lista suomalaisia omituisuuksia ja ongelmia pitää sisällään.

Toisin kuin Tim Walker, Willans ei juurikaan kerro itsestään ja perheestään Suomessa. Johdonmukaisesti hän pureutuu yhteen suomalaisen elämän ominaispiirteeseen kerrallaan ja omien kokemustensa sijaan hän puhuu mieluummin brittiläisestä tavasta tai englantilaisesta systeemistä, silloin kun vertailua tarvitaan. Jokainen Very Finnish Problem on oma lyhyt lukunsa, jonka lopuksi Willans antaa lyhyen selviytymisneuvon, esimerkiksi näin: ”If you need to deal with kids eating Rudolph, just tell them it comes from the famed long-horned Finnish Lapland cow, and watch as they douse it in ketchup and chow down with delight.”

Willansin lista on sata ja yksi kohtaa pitkä, mutta yllättävän moni näistä luvuista liittyy kuitenkin tavalla tai toisella neljään perusasiaan: säähän (ja kylmyyteen), metsään, hankalaan kieleen tai saunaan (ja alastomuuteen). Silti teksti ei tunnu kliseiseltä eikä liialta yleistämiseltä, sopiva asioiden kärjistäminen tekee vain tekstistä hauskempaa luettavaa. Kun kuitenkin yhä haluamme kuulla, mitä muut ovat meistä mieltä, niin miksipä ei saman tien voisi nauttia omalaatuisesta, sarkasmin- ja ironianhöyryisestä brittihuumorista! Very Finnish Problems viihdyttää myös somessa, Facebookissa sillä on lähes 250 000 tykkääjää.

Tässäpä hauska lahjaidea ulkomaiselle ystävälle! Leppoisaa tämän parissa on myös notkistella omaa englanninkieltään, kieli on helppolukuista ja aiheet tuttuja. Jos lueskelun sivuun kaipaa myös ääntä, kannattaa mennä Inktank.fi -nettisivustolle ja kuunnella Willansin podcasteja Suomesta ja suomalaisuudesta.

Julkaistu Kirjavinkeissä 11.9.2017

perjantai 8. syyskuuta 2017

Myrkkykeiso







Eppu Nuotio
Otava, 2017






Salillinen marttoja kuuntelee innostuneena Ellen Lähteen esitelmää puutarhamatkasta. Tästä alkaa tutustuminen Eppu Nuotion uuteen naisetsivähahmoon. Ellen Lähde edustaa uudenaikaista marttaihmistä parhaimmillaan; hän elää aktiivista, itsenäistä ja sosiaalista elämää ja on ilmeisen sinut itsensä kanssa. Hän on pian varhaiseläkkeelle jäätyään menettänyt miehensä ja samalla haaveet yhteisistä aktiivisista eläkepäivistä. Suuren surunsa keskellä Ellen tiesi selviävänsä ja jatkavansa elämää. Hän hoitaa kuntoaan, matkustelee maailmalla, nauttii puutarhaharrastuksestaan ja on mukana marttojen Kotiavussa. Miehen läheisyyttäkin on tarjolla silloin, kun se Ellenin aikatauluihin sopii.

Kotiavun myötä Ellen tutustuu Mirkka Kairikon perheeseen. Mirkka on lähtenyt maalle valvomaan heidän kesäpaikkansa remontointia ja nauttimaan omasta ajastaan. Mirkan mies Timo on jäänyt kaksin kotiin pienen tyttären kanssa ja kokee lapsenhoidon kovin haasteelliseksi. Kun hänen työtilanteensa muuttuu, hän ottaa marttoihin yhteyttä ja saa Ellenin avukseen kotiin.

Pian Mirkan lähipiiriä hämmentää se, että Mirkkaan ei saada yhteyttä. Sen enempää Timo kuin Mirkan sisko Annelikaan eivät tavoita Annelia puhelimella eikä viesteihinkään tule vastausta. Elleniä tarvitaankin perheessä aiottua pitempään ja kaikesta osallisena hän pohtii Mirkan katomisen mysteeriä ja pyytää avukseen naapurin teini-ikäisen Samuelin.

Lukija vedetään mukaan sisarusten välisiin kriiseihin ja naapuruston toisiinsa nivoutuviin ihmissuhteisiin niin, että lopulta tarjolla on koko joukko johtolankoja selviteltävänä. Monenlaista motiivia heitellään ilmaan. Siinä sivussa myös Samuelin äidin menneisyydestä paljastuu aivan uusia asioita.

Eppu Nuotion henkilökuvaus on jälleen viehättävää ja elämänmakuista. Jännitys on enemmänkin kuorrutteena kuin itse sisältönä ja minulle lämminhenkinen cozy mystery sopii oikein hyvin. Lukija säästyy liiemmiltä väkivaltakuvauksilta ja loppuratkaisua kohti kuljetaan erilaisia näkökulmia punnitsemalla. Ensimmäinen erä on ehkä hieman tutustelua, mutta Ellenissä on kyllä ainesta omaperäiseksi etsiväksi.

Julkaistu Kirjavinkeissä 8.9.2017

lauantai 26. elokuuta 2017

Hyvää & halpaa







Sari Rito ja Essi Määttä
Otava, 2017



Kotiruoka - niin hyvää, ihan parasta! Elämän pieniä suuria iloja on koota perhe patojensa ja kattiloidensa ääreen ja olemaan yhdessä. Innokkaana kotikokkaajana teen lähes aina itse myös työpäivien lounaat, olkoonkin että etukäteen tehty ruoka vaatii seuraavana päivänä mikrolämmityksen. Suuri osa arjen resepteistä onkin aina käyttövalmiina jossakin aivojen arkistoissa, osa on kaivettava esille tietokoneen uumenista. Hyväksi havaitut reseptit helpottavat arkea ja ruokalista muotoutuu kuin itsestään. Rutiineissa on voimaa, mutta myös turtumisvaara. Vuodessa on sentään 365 päivää ja jokaisena niistä on syötävä, joten vaihtelu piristää ja innostaa uusiin kokeiluihin.

Paras tapa sekoittaa rutiineja on selailla uusia keittokirjoja! Sari Riton ja Essi Määtän Hyvää & halpaa houkuttelee kannen lupaamalla sanomallaan, sillä parhaimmillaan kotiruoka on todellakin sekä hyvää että halpaa ja vielä terveellistäkin. Kun en silti useinkaan sen tarkemmin tule ruoan kustannusta miettineeksi, niin tässä kirjassa on reseptien kohdalla mainittu myös annoshinta / reseptin mukaisen ruoan hinta. Näin voi konkreettisesti vertailla, millainen hintaero on vaikkapa itse tehdyillä ja kaupasta ostetuilla sämpylöillä.


Ihan ensiksi päädyin kokeilemaan kanafetawokkia. Wokkeja teen useinkin, mutten ole koskaan tullut kokeilleeksi näin simppeliä comboa: porkkanaa, sipulia ja kaalia. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tästä tuli heti yksi uusi suosikkiruoka meidän arkeemme! Kotimaista varhaiskaalia ja tämän kesän porkkanoita, mitä parhaimpia tykötarpeita. Feta antaa vielä sopivasti suolaista potkua, pisteenä iin päällä. Kaikki ainekset kypsyvät suht nopsaan, siitä vielä lisäpinnat tälle ruoalle. Ja annoshinta on yksi euro.

Leipäjuusto on meillä suurta herkkua, joten kokeilinpa sitäkin uudella tapaa jälkkärinä: pannulla kuumennettuna hunajan ja kanelin kera. Jääkaapissa sattui vielä olemaan lakkahilloa, lurps.


Lauantain aamupäiväkahveille pyöräytin kirjan ohjeen mukaan kuituiset teeleivät. Valmisteluvaiheessa ei kauaa nokka tuhissut ja kohta jo tuoreen leivän tuoksu hemmotteli vapaapäivän viettäjiä. Tosin leipojalla taisi vielä olla hieman unenrähmää silmissä reseptiä lukiessa ja taikinaan lensi rennolla otteella turhankin runsaasti siemeniä, mutta se ei lopputulosta heikentänyt. Kaurahiutaleetkin korvautuivat tällä kertaa neljällä viljalla. Olennaisinta oli palauttaa mieleen, miten nopea ja helppo tarjottava teeleivät ovat.

Ken kaipaa valmista ruokalistaa, niin kirjan alkuun on sellainenkin lisätty. Paitsi että valmis lista helpottaa suunnittelua, resepteissä otetaan huomioon myös tähteiden hyödyntäminen. Hienoja vinkkejä! Hyvää & halpaa on nerokkaasti toteutettu; toisaalta aika perusjuttuja ja samalla kuitenkin uutta ja tuoretta. Harvemmin keittokirjan kohdalla tuntuu niin kuin nyt - testattavaa kannesta kanteen. Nyt viimeistään täytyy kokeilla kukkakaalipizzaakin!


sunnuntai 20. elokuuta 2017

NIX








Nathan Hill
Gummerus, 2017


Ennakkokappale Gummerukselta teki sekä uteliaaksi että epäileväiseksi; Nathan Hillin esikoisromaani NIX saamia ylenpalttisia kehuja on kirjattu niin etu- kuin takakanteenkin. Lukuisat tahot suitsuttavat sitä yhdeksi vuoden parhaista kirjoista ja Entertainment Weekly on nimennyt sen vuoden kirjaksi 2016.
Yhdysvaltalainen yritys Audible on valinnut sen myös viime vuoden äänikirjaksi. Toisaalta yli 700 sivua tiesi sitä, että viettäisin kirjan parissa monen monta iltaa - joko jumissa tai haltioituneena, mihin maailmoihin tarina nyt sitten mukanaan veisikään.

Kuten monen järkäleinen sivumäärä ennustaa, tarinnassa on leveyttä, laveutta ja syvyyttä. On laakeaa valtatietä ja satunnaisia sivuraiteita, kaikki yhtä harteikasta kokonaisuutta. On ihmisiä useammassa sukupolvessa ja heidän henkilöhistoriansa punoutuneena osaksi Amerikan yhteiskunnallista ja poliittista mielialaa. Jotta nämä kaikki elementit saadaan näppärästi nippuun, liikutaan useammalla eri aikatasolla. Nathan Hill tekee sen onnistuneesti ja hallitusti, tekee lukijalle aikamatkailun helpoksi.

Mutta mikä ihmeen Nix? Nix on taruolento, vedenhaltija. Vanhan legendan norjalaisessa versiossa Nix, suomalaisittain näkki, vaeltelee pitkin rannikkoa ja haeskelee yksin kulkevia lapsia. Nix ottaa upean valkoisen hevosen muodon ja houkuttelee lapsen seikkailuun, nauttimaan ratsastuksen hurmasta ja toisten ihailusta. Tarinan opetus on, että hyväuskoisuudesta seuraa usein pettymys - jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, niin eihän se totta ole. Vaan kun tässä tarinassa aletaan sitä totuutta hakea, niin törmätään aina uusiin totuuksiin - tai ehkei sitä perimmäistä totuutta voi koskaan löytyäkään. Jokaisella on oma totuutensa, yllättävän monimutkaisessa verkossa kieputeltu. Mukaan on kopaistu dna:ta, tunnejälkiä, toiveita, paljolti tiedostamatonta.

Tarinan keskeisin henkilö on Samuel Andresen-Anderson. Samuel opettaa kirjallisuutta collegessa, on jokseenkin turhautunut työhönsä ja saa nettipelailusta äksöniä arkeensa. Samuel on myös aikanaan saanut hyvän kustannussopimuksen ja luvannut kirjoittaa kirjan. Ennakkomaksusta huolimatta kirjoitustyö ei pääsee alkuun. Yllättäen Samuel saa kustantajaltaan täysin uuden ja sensaatiomaisen kirjaidean. Hän ehdottaa, että Samuel kirjoittaa paljastuskirjan äidistään Fayesta - naisesta, joka aikoinaan hylkäsi sekä miehensä että pienen Samuel-pojan ja katosi omille teilleen. Naisesta, jonka menneisyyttä tai lähdön motiiveja Samuel ei tunne. Äidin hylkäämä poika on kertonut kaikille, että hänen äitinsä on kuollut. Äiti on kuitekin mitä totisimmin elossa, sen todistavat televisiossa pyörivät uutisklipit ja äidin aiheuttama mediamylläkkä.

Samuelin etsintätyön  myötä Fayen tarina kasvaa ja tarkentuu, palaset loksahtelevat kohdilleen. Fayen tarinan rajapinnat Samuelin elämään tarkentuvat, mutta Fayenkin on mentävä kauas aina lapsuuteensa saakka.

John Irvingin kiteytys kannessa osuu nappiin: Nathan Hill on huikeuden mestari. Tästä kirjasta on niin moneksi, että useampikin lukukerta olisi paikallaan - mutta sivumäärän huomioon ottaen kertaus unohtuu varmaankin uusien lukukohteiden alle. Kerrankin luettuna NIX on iso elämys, elämää ja Ameriikaa. Nathan Hill kirjoitti esikoisromaaniaan 10 vuotta, mikä jo sinänsä kertoo projektin merkityksellisyydestä. Yksi lukukokemuksesta kumpuava ajatus on se, että kannattaa poimia talteen kaikki kuulemansa myös oman sukunsa menneisyydestä. On mielenkiintoista kuulla tarinoita omien vanhempiensa lapsuudesta ja nuoruudesta - ja myös siltä ajalta, jota olemme tottuneet katsomaan lapsen silmin ja näkemään heidät äitinä ja isänä.






torstai 17. elokuuta 2017

Shopaholic & sister







Sophie Kinsella


Tällainen kevyt välipala omasta kirjahyllystä! Ja ansiokkaista suomennoksista huolimatta Becky Bloomwood vain on jotenkin aidoimmillaan englanniksi luettuna. Pokkari on varmaankin reissulukemiseksi joskus hankittu ja aloitettukin, vai lienenkö suomeksi lukenut. Alun tuttuus ei haitannut vähääkään - päin vastoin ilahdutti huomata, miten hyvin ja tarkkaan jokin aikaa sitten luettu palaa mieleen. Joskus, toki useinkin, monella tasolla ihmisen elämässä, se hauska ja harmiton nousee pintaan vakavaa ja vaikeaa kevyemmin. Ei tarvita prosessointia eikä ahdistuksen mankelia.

Tosin Beckyn elämässä riittää jälleen kerran harmeja ja hauskuuttakin himmentää moni tumma pilvenroikale. Becky ja Luke palaavat kymmenen kuukautta kestäneeltä häämatkaltaan kotiin ja odottavat perheen ja ystävien tapaamista ja uutta elämää avioparina. Kotopuolessa asiat ovat kuitenkin muuttuneet heidän poissaolonsa aikana. Beckyn rakas ystävä Suze on löytänyt rinnalleen ja vertaistuekseen uuden ystävän, jonka kanssa jakaa äidin ja vauvaperheen arkea. Beckyn vanhemmat peittelevät selvästi tyttäreltään jotakin ja Becky miettii toinen toistaan ikävämpiä vaihtoehtoja käytöksen takana. Beckyn arvaukset menevät pahasti pieleen, sillä nyt ei ole kyse vakavasta sairaudesta tai talon myymisestä. Tadaa, vanhemmille on paljastunut, että Beckyllä on sisarpuoli ja pienen valmistelun jälkeen asia kerrotaan myös Beckylle.

Ensishokin ja ällistyksen jälkeen Becky on haltioissaan; eikö hän aina syvällä sisimmässään ole tiennytkin, että hän elämässään on siskon kokoinen tyhjä tila, jonka Jess ilmestymisellään korjaa! Suhde Suze-ystävään on nyt telakalla, mutta hän pääsee oma siskon kanssa shoppailemaan ja tyttöilemään. Todellisuus on kuitenkin karua kauraa, sillä Jessiä ei kiinnostaa shoppailu eikä manikyyrit. Becky kyllä yrittää kovasti, mutta yhteistä säveltä ei vain löydy. Masentavaa kyllä, jopa Luke on sitä mieltä, että Jess on hyvä tyyppi ja Becky voisi ottaa hänestä oppia. Tuore aviomies tekee tiukasti töitä ja vaatii Beckyäkin kestämään budjetissa häämatkashoppinkien ja huolettoman elämän jälkeen. Monenmoista ryppyä rakkaudessa, ystävyydessä ja siskoudessa siis. Mutta ei mitään sellaista, mitä ei Becky lopulta selättäisi.

All's well that ends well. Himoshoppaajan maailmassa ja Shakespearen näytelmässä. Että näin.